Olen kovasti miettinyt millaisen keittiön haluan tulevaan kotiin. Olen melko tyytyväinen nykyiseen keittiöömme, mutta kaipaan siihen sellaista tasoa, jossa olisi tilaa leipoa. Siksi haluan uuteen keittiöön joko saarekkeen tai niemekkeen, joka on ainakin 80cm leveä, jotta pizza- ja pullataikinan saa helposti kaulittua. Joka toinen päivä olen kallistumassa saarekkeen kannalle ja taas seuraavana päivänä niemekkeen. Kävimme pari päivää sitten Ikeassa ja siellä oli yksi keittiö, jonka toimivuuteen ihastuin. Tuo keittiö oli niemekemallinen. Se oli 13m2:n kokoinen ja melkoisen leveä.

Keittiössä oli liesi niemekkeessä. Olen tähän asti ollut ehdottomasti sitä mieltä, että en halua liettä niemekkeeseen/saarekkeeseen, mutta aloin miettiä kuinka kätevää olisi, että näkisin kokkaillessani muualle kotiin. Leivontapisteen voisikin sijoittaa sivuseinälle ikkunan eteen.  Asiassa on kaksi muttaa: 1) liesituuletin. En haluaisi liesituulettimen hormia keskelle keittiötä. Hormittomat liesituulettimet eivät ilmeisesti ole kovin tehokkaita. 2) Liesi ja vesipiste tulisi sijoittaa vierekkäin. Jos niemekkeeseen tulee liesi, haluan sen viereen leivontapisteen, enkä tuhlata ikkunallista tilaa vesipisteelle. Olisiko hankalaa, jos vesipiste on lieden takana?

Keittiön tyyli on jokseenkin selvä. Haluaisin ovien olevan valkoiset, korkeakiiltoisen. Taso ehkä harmaata kiveä. Meillä on nykyisessä keittiössä kivitasot ja ne ovat kyllä todella kätevät. Välitilaan joko lasi ja sen taakse tapetti tai tummanharmaata laattaa. 

Tässä keittiöitä, joista tykkään:

 

Mikään näistä ei ole kyllä täydellinen. 

"Valaisin"-mallisia liesituulettimia:

 

Olisiko tällainen tehokkaampi niemekkeeseen?