Olin jo ehtinyt unohtaa millaista onkaan, kun yöt nukkuu pätkissä ja ajatus ei kulje. Kuopus nukkui todella hyvin ensimmäiset 3kk, mutta hampaat ja kääntymisharjoitukset sekä kova kiinnostus ympäröivään maailmaan taisivat viedä hyvät yöunet mennessään. Vielä en ole kroonisen väsynyt, mutta huomaan tekeväni hassuja ajatusvirheitä. Eilen tein illalla pannukakkua ja unohdin tyystin paljonko jauhoja olin laittanut taikinaan (liian vähän) ja sulatettu voi unohtui mikroon. Valmiin pannukakun koostumus oli vähän erikoinen.  Kaupassa käydessä tavaroita jää ostamatta, vaikka kauppalista on mukana ja joudun käymään lähikaupassa sitten lähes päivittäin hakemassa unohdettuja tarvikkeita. No, onneksi ei tarvitse olla töissä väsymyksen kanssa.

Väsymyksestä huolimatta tämä on ihanaa aikaa. Vaikka vastasyntyneet ovat herttaisia ja suloisia, niin sen kahden ensimmäisen univiikon jälkeen ainakin meidän vauvat ovat olleet täysin syliriippuvaisia ja olen vähän ehtinyt ahdistuakin siitä, että pientäkään hetkeä ei voi olla ilman vauvaa. Näin kolmikuisena vauva viihtyy itsekseen leikkimatolla ihan hyviäkin aikoja ja jaksaa kuunnella sitteristä, kun selostan kokkiohjelman tapaan ruoanlaittoa. Ja aina kun katsoo pikkuisenkin vauvaan päin saa palkinnoksi ison hymyn. Ja voi niitä kikatuksia, kun hassutellaan ja sitä autuasta katsetta naamalla, kun laulan vauvalle lastenlauluja. Tämän ikäisen kanssa oleminen on tosi palkitsevaa.

Nautin kovasti myös isommista lapsistani. Pojat ovat kumpikin mainiossa iässä. Esikoinen tuntuu jo isolta pojalta ja hänen kanssa voi jo oikeasti kunnolla keskustella. Silti vielä saa nauttia sylihetkistä. Keskimmäinen on meidän ilopilleri ja herra Persoonallisuus. Hänen puhetyylinsä ja sanavarastonsa ovat alusta asti olleet ikäisestään poikkeavia ja päivittäin saa ihmetellä, että mistä poika on sanontansa poiminut. Hänelle hellyydenosoitukset ovat tärkeitä ja jokainen perheenjäsen saa pusuja ja haleja päivittäin. Tunnen itseni kovin onnekkaaksi, kun minulla on kolme ihanaakin ihanampaa lasta.